ELÄINTEN VAPAUTUS 

JA SUORA TOIMINTA

(Anonyymisti syksyllä 1997 ilmestynyt pamfletti) 
 
Muutaman viime vuoden aikana on Suomessa tapahtunut eri kansalaisliikkeiden radikalisoitumista. Selkeimmin tämä näkyy eläin- jaympäristöliikkeissä, joiden parissa on alkanut tapahtua myös laitonta suoraa toimintaa. Myös erilaisia suoraa toimintaakäsitteleviä sekä ulko- että kotimaisia lehtiä on alkanut ilmestymään ja leviämään, lähinnävain aktivistipiireissä. Näiden lehtien tarkoituksena on ollut tuoda aktivistien omaa näkökantaa vastakohtana valtamedialle,käytännön tietoa ja taitoja (mm. miten tehdä iskuja, käyttäytyminen kuulusteluissa) ja julkaista tapahtuneita iskuja. 

Emme usko sensurointiin, vääristelyyn tms. Tapahtuneet asiaton näytettävä ja niistä on puhuttava rehellisesti.Lähes kaikki ihmiset ovat välillisesti osallisena eläintenriistoon, se on elämäämme ja yhteiskuntaamme kuuluva realiteettitällä hetkellä. Silti se todellisuus, jossa eläimet elävät on valtamediassa ja julkisuudessa yleensäkin sensuroituja eläinten hyväksikäyttöä on kiillotettu. Harvoin riistoteollisuudesta keskustellaan avoimesti. Tässä lehtisessä ei kuitenkaan kerrota eläinten kärsimyksistä vaan lähinnä siitä mitä sille voi tehdä. 

Suoraa toimintaa tapahtuu, joten siitä on mielestämme keskusteltava avoimesti ja rehellisesti (tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että tekijöiden olisi astuttava julkisuuteen), on otettava selvää miksi suoraa toimintaa tapahtuu ja mihin sillä pyritään. Yksiselitteinen tuomitseminen ja irtisanoutuminen tai valtamedioiden harjoittama yksipuolinen metodien esilletuominen ei saa olla ainoa suorasta toiminnasta yleisölle kertova lähde. 

Tämän lehden tarkoitus on tuoda jonkinlaista kuvaa laittomasta suorasta toiminnasta, ja toivottavasti myös hieman auttaa ymmärtämään lakia rikkovien aktivistien toimintaa. Suoran toiminnan aktivisteille ja sitä harkitseville itselleen pystymme toivottavasti tarjoamaan joitakin uusia ideoita tai apua, jota muuten on niin vähän tarjolla. Ja tämä on vain yleiskatsaus muutamiin teemoihin, ei millään lailla ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Tarkoituksenamme ei ole väheksyä laillista toimintaa jota erilaiset eläin- ja ympäristöryhmät tekevät. Jos haluamme saada ympäristön ja eläinten riiston loppumaan, on meidän käytettävä kaikkia mahdollisia keinoja, laittomia ja laillisia. Molemmat puolet liikkeestä tarvitsevat toisiaan, eikä toista voi olla ilman toista. 

Suomessakin on suunnaton määrä ihmisiä, jotka sympatisoivat laittomia ympäristö- ja eläintenvapautusryhmiä ja niiden toimintaa, mutta eivät jostain syystä ryhdy itse toimimaan. Saatetaan ajatella, että koska minulla on asiat mukavasti, ei minun kannata riskeerata tulevaisuuttani. Monet eivät kuitenkaan voi tällaista valintaa tehdä. Esim. kehitysmaiden vapautusliikkeiden jäsenet tai eläimet ovat kurjassa tilanteessaan eivätkä voi vain valita olla riskeeraamatta mitään toisten hyväksi. 

Tässä on esitetty ajatuksia vain muutamalta aktivistilta,joten tämä ei ole kaikkien näkökanta eikä mikään virallinen ohjelma (eikä sellaista voisi ollakaan). Olemme käyttäneet hyväksemme muutamaa Englannista lähtöisin olevaa pamflettia, koska olemme halunneet jakaa niissä olevia ajatuksia muillekin. Suurin osa tässä kuitenkin pohjaa meidän omille ajatuksille ja käytännön kokemuksille. Meidän on kuitenkin rakennettava Suomessa omaa liikettä omilla ajatuksillamme meidän oman tilanteemme mukaisesti, eikä vain kääntää englantilaisten tai pohjoisamerikkalaisten materiaalia suomeksi. 


Ideat ovat parhaita kun ne jakaa muiden kanssa.  
Lue, kopio ja levitä tätä pamflettia. 

Jos olet täysin lakia noudattava aktivisti on sinun syytä lukea tämä pamfletti jotta voisit paremmin ymmärtää lakia rikkovien aktivistien toimintaa. Jos olet koskaan edes harkinnut toimivasi myös laittomin keinoin on itsestään selvää että sinun kannattaa lukea tämä pamfletti huolella kerta toisensa jälkeen 


Seuraava sivu 
 
Etusivu | Maan alta | Eläinoikeusvangit | Taustatietoa | linkit | Frontline