PITKÄKIN MATKA ALKAA ENSIMMÄISELLÄ ASKELEELLA

Voisimme puhua loputtomasti suorasta tominnasta, olisimme voineet kirjoittaa tässäkin pamfletissa käsitellyistä asioista kirjasarjan ilman että mitään konkreettista tapahtuisi tai ilman, että eläinten asema parantuisi ollenkaan. Tietenkin tarvitsemme teoreettista pohjaa toiminnallemme ja aatteellista keskustelua siitä visiosta, jonka haluamme saavuttaa. Mutta käytäntö on se, jossa ajatustemme on esiinnyttävä. Jos haluaa rakennella oikeaoppisia vallankumousfilosofioita, ei koskaan voi saapua tilanteeseen, jossa voisi todeta ajatustensa olevan riittävän valmiit käytännön toimintaan. Vallankumousromantiikkaa on turha elätellä. Me voimme olla rakentamassa vallankumousta, tehdä sitä nyt sen sijaan että odotamme sen (tai yleensäkään minkään muutoksen) syntymistä ylhäältä päin poliitikkojen yms. toimesta. Eikä mitään tapahdu yksin nojatuolista, käytännön työtä ei korvaa mikään!

Tämä on yksi pamflettimme tarkoituksista: tuoda esim laiton suora toiminta yhtenä käyttökelpoisena taktiikkana muutoksen aikaansaamiseksi

Vaikka puhumme suoran toiminnan puolesta ja haluamme nähdä enemmän toimintaa, niin emme toki ole vetämässä kaikkia samaan liemeen. Emme myöskään halua yllyttää ketään, sillä ratkaisu toiminnan aloittamisesta on kuitenkin jokaisen henkilökohtainen valinta. Kaikkien on löydettävä oma tapansa toimia, oma rooli liikkeessä, ja kaikilla meillä on myös erilainen elämäntilanne, esim. lapset, yksinhuoltajuus, fyysinen vamma tai sairaus. Nämä kaikki ovat erittäin ymmärrettäviä syitä, ettei lähde mukaan laittomuuksiin. Toiminnan suhteen on vain oltava itselleen rehellinen. Liikkeessämme on paljon suoraan toimintaan kykeneviä ihmisiä, mutta suurin osa heistä löytää aina syynsä toimimattomuudelleen. Monissa maissa, lähinnä ns. kehitysmaissa, ihmisillä ei ole käytännössä mitään vaikutusmahdollisuuksia Meillä on tietoa, näemme asioiden huonon tilan ja pystymme vaikuttamaan asioihin. Siksi meillä on velvollisuus toimia. Miten paljon joudumme sitten laittamaan itseämme peliin? Elämä länsimaissa on helppoa ja turvallista, verrattuna maihin, joissa ihmisiä ja ympäristöä puolustavia aktivisteja kidutetaan ja murhataan. Mitä henkilökohtaisia asioita meillä on hävittävänä? Ehkä joku haluaa hyvin palkatun työn, matkustella hieman, oman talon jne. Tietysti näilläkin asioilla on oma paikkansa, mutta onko niillä todellista arvoa jos tiedämme mitä ympärillämme tapahtuu, mutta emme vain halua tinkiä näistä omista mukavuuksistamme saadaksemme asioita muuttumaan?

Suoraan toimintaan ei vaadita mitään erityisiä fyysisiä tai psyykkisia ominaisuuksia, terveellä maalaisjärjellä pääsee erittäin pitkälle, eikä sima ole mitään ihmeellistä tai ylitsepääsematöntä, on vain mentävä ja tehtävä se mikä on tehtävä! Aktivisteja ei myöskään pidä nähdä marttyyreina, sankareina tms. eikä ainakaan aktivistien tulisi koskaan ryhtyä ajattelemaan itsestään mitään tällaista. Olemme tavallisia ihmisia vaikka teemmekin hieman epätavallisia asioita. Tuntuu usein silta, kuin ihmiset ja aktiivisesti kansalaisjärjestöissäkin toimivat ihmiset väheksyisivät omaa potentiaaliaan. Erityisesti suorassa toiminnassa näkee selvästi, miten paljon jokainen pystyy saamaan aikaan, jos vain niin haluaa. Sen sijaan jos sorrumme vain ajattelemaan ongelmien laajuutta, omaa voimattomuuttamme ja sitä miten toivotonta kaikki on, niin emme taatusti saa mitään aikaiseksi.

IKÄ. Ikä on yksi kysymys jota erityisesti haluamme tuoda esille. Liian nuorena ei kannata lähteä mukaan mihinkään laittomaan toimintaan. Kesken oleva koulu, asuminen vanhempien luona jne. ovat hyviä syitä siihen, että miettii rauhassa muutaman vuoden mitä elämältään ylipäätänsä haluaa ja mitä on valmis riskeeraamaan. Emme halua olla mitenkään ikärasisteja, ja onhan liikkeen toivo aina nuoremmassa polvessa. Mutta iän huomioiminen saattaa olla myös taktisesti järkevää. Valtamediasta voidaan olla mitä mieltä tahansa, mutta ei ole hienoa lukea lehdistä "henkisistä johtajista" ja hyväksikäytetyistä nuorista", joita värvätään mukaan toimintaan.

UHO. Oma lukunsa taas on ns. uhoajat, joita-liikkeemme on nähnyt jo aivan riittävästi. Tällaisen pätemisen tarpeessa olevat henkilöt, jotka ovat suuria suustaan, mutta jotka eivät itse ole juuri mitään tehneet loukkaavat niin suoraa toimintaa tekeviä aktivisteja kuin myös pulassa olevia eläimiäkin tarpeettomalla uhoamisellansa

Ongelmana uusille aktivisteille saattaa olla hankalalta tuntuva alku. Tuntuu, ettei ole tarpeeksi tietotaitoa' eikä kokemusta. Riippuu tietenkin siitä, mitä oi aktivistiuran aikana aikonut tehdä, mutta tietotaidon osuus on olennainen ja saattaakin muodostua aktivistien kompastuskiveksi. Aloitus on hyvä tehdä jostain jonka varmasti hallitsee ja rakentaa omaa itseluottamustaan sitä kautta. Esimerkiksi ikkunoiden hajoittaminen voisi olla tällainen ja parhaimmillaan erittäin tehokas tapa aloittaa toiminta. Mutta eteenpäin on päästävä näissäkin hommissa. Siksi kannattaa pitää mielessä turvallisuutta lisäävät ohjeet: iskuja erilaisiin kohteisiin, mahdollisesti myös eri paikkakunnilla erilaisilla menetelmillä. Iskujen tullessa vakavammiksi ja monipuolisemmiksi tietotaidonkin tarve kasvaa

Tietoa pitäisi olla eri riistoteollisuuden aloista, eläimistä kohteen vartioinnista, hälytyslaitteista, ympäristöstä miten päästä sisälle, miten aiheuttaa maksimaalista vahinkoa, miten sytyttää tulipalo, mitä työkaluja tarvitaan ja miten niitä käytetään. Ajoneuvot, vaatteet muu välineistö jne. on myös valittava tarkkaan.

Onneksi tietolähteitä on runsaasti, kunhan vain osaa etsiä ja käyttää niitä hyväkseen: aktivisti-lehdet (esim. tämä lehti tai tavalliset järjestöjen jäsenlehdet ym. julkaisut), kirjastot, vastustajien lehdet (turkistalous, broileruutiset, lihalehti...) on aina hyvää luettavaa, internet, TV, sanomalehdet ym. valtamedia... Tietoa on kyllä saatavilla, jos sitä haluaa.

Kohteiden osoitteetkin pitää löytää ennenkuin niitä voi käydä edes katsomassa. Tähän pätee oikeastaan sama kuin edellisiinkin, osoitteita löytyy monesta lähteestä. Kirjastosta löytyvä yritysluettelo (sininen kirja), puhelinluettelo ja keltaiset sivut, lehdet, mainokset, sanomalehtijutut jne. Karttojakin löytyy kirjastosta, mm. tarkkoja topografisia karttoja.

Käytännön osaaminen ja kokemus on jotain jonka kaikkien on itse hankittava ja tulee kyllä ajan myötä. Ja mikä tärkeintä: työ tekijäänsä opettaa - vieläpä yllättävän nopeasti. Tietysti toimintaa helpottaa, jos pääsee porukkaan, jolla on jo jonkinlaista työkokemusta.

Pelko on varmasti yksi syy miksi jotkut ei osallistu toimintaan, on kuitenkin tärkeää päästä yli tuosta pelosta, sillä maapallon kohtalo tulevaisuudessa on se jota meidän tulisi pelätä eniten! Epäilemättä ensimmäiset keikat ovat pahimpia. Jännittää, hiki valuu ja sydän hakkaa. Ajan myötä kun hommassa pääsee kunnolla alkuun iskut tulevat säännöllisimmiksi ja itsevarmuus kasvaa, ja kun itse varmistuu siitä että täinä on sitä mitä haluan tehdä, niin luultavasti odottaa innolla seuraavaa keikkaa. On jopa pieni polte päästä töihin. Tässä on vaaransakin, että varomattomuus kasvaa ja ottaa turhia riskejä. Tällöin on hyvä pitää iskujen välillä pientä taukoa, rauhoittua, suunnitella seuraavat iskut huolella ja aloittaa taas jalat maassa.

HUOM! Varoituksen paikka! Aktivisteilla on tietenkin täysi vastuu siitä, että iskut menevät '"moitteettomasti". Kukaan muu ei voi tätä vastuuta kantaa. Broilerkasvattamon palaessa ei yhtään kananpoikaa saa jäädä sisälle tai ympäröivää metsää mennä samalla. Siivousfirman työntekijä ei saa joutua vaaratilanteeseen kun turkisliikkeen ikkunaa käsitellään lingon ja teräskuulan kanssa. Mitään tällaista ei yksinkertaisesti saa tapahtua ja jokaisen on kannettava vastuu itse.

edellinen sivu | paluu kansisivulle