MITÄ ON ELÄINTEN VAPAUTUS?

Yleinen lähtökohta eläinten hyväksi toimivilla ihmisillä on se, että tunnemme myötätuntoa eläimiä kohtaan.  Mutta emme ole vain tunteellisesti reagoivia eläinrakkaita ihmisiä, vaan näemme eläimet tuntevina yksilöinä joiden kokema kärsimys ei ole oikeutettua. 

Eläinten puolesta toimivan liikkeen pitäisi pysähtyä myös hetkeksi harkitsemaan mitä todella haluamme saavuttaa, ja millä keinoilla sen saamme toteutettua.  Tuomme tässä lehdessä esille "eläinten vapautusta", joka käsitteenä eroaa huomattavasti "eläinten oikeuksista" tai "-suojelusta". Luultavasti meillä kaikilla on eri käsitykset mitä nämä termit tarkoittavat teoriassa että käytännössä), mutta selkeitä eroja on kuitenkin olemassa ja jonkinlaista yleistä jakoa on syytä tehdä. 

Eläinten oikeudet ja suojelu tarkoittaa käytännössä nykyisen sortojärjestelmän hyväksymistä. Olemme oikeutettuja käyttämään eläimiä hyväksi ruuaksi, vaatteiksi, vapaa-ajan vietossa ja "urheilussa", tavoitellessamme taloudellista voittoa, kunhan vain väitämme tarpeetonta tuskaa. Perinteisten eläinsuojelu ja -oikeusjärjestöjen ajaessa ainoastaan kosmeettisia parannuksia eläinten oloihin pisimmälle menevien vaatiessa ehkä esim. turkistarhauksen lopettamista tai puhuessa kasvissyönnin puolesta. Mutta nämä liikkeet eivät kuitenkaan yhden asian liikkeenä näe taustalla olevia rakenteita eikä siten kyseenalaista koko järjestelmää. Riistoteollisuus pääsee ennenpitkää käyttämään näitä järjestöjä hyväkseen, mm.  kiillottamalla kuvaansa eläimistä aidosti välittävinä yhtiöinä jotka kuuntelevat eläinsuojelijoita ja tekee jopa yhteistyötä näiden kanssa. Tällaisia perinteisiä suojelu-järjestöja on esim. Animalia ja kansalliset eläinsuojeluyhdistykset. 

Epäilemättä vapautuksen pitää tarkoittaa jotain huomattavasti pidemmälle menevää, ja liian usein käytämme termiä eläinten oikeudet tarkoittaessamme jotain aivan muuta. 

Vapautus merkitsee vapautta kaikille eläimille kaikista riiston ja kärsimyksen muodoista, lajisortoa (spesismi) vastaan vapauden puolesta. Vapauden joka perustuu rinnakkaiseloon, vuorovaikutukseen jossa molemmat hyötyvät, eikä nykyisenkaltainen riistoon, jossa vain ihmiset  saavat  lyhyen tähtäimen hyötyjä.  Vapautusliikkeen on nähtävä riiston takana olevat syyt, taustalla olevat rakenteet, hallitukset, ylikansalliset yhtiöt ja kapitalismin talouskasvu-ajatteluineen. On myös nähtävä ongelmien samankaltaisuus eli riiston eri muotojen yhteys toisiinsa. Samat syyt jotka johtavat eläinten riistoon, johtavat myös ihmisten sortoon ja ympäristön tuhoutumiseen, näiden rakenteiden suojaksi tarvitaan yhteiskunnan militarisoitumista (poliisia ja armeijaa). 

Eläinten vapautusta ajava liike voi toimia seka laillisin että laittomin keinoin. Laillisia keinoja (plus lievää kansalaistottelemattomuutta) käyttää esim. Oikeutta eläimille -yhdistys (ei tietenkään ole selvää onko Oikeutta eläimille vapautusliike  vai  vain eläinten oikeuksia ajava yhden asian yhdistys, kuten PETA USA:ssa. Sen voi vain aika näyttää...). Erillään edellisistä on laittomia keinoja käyttävät suoran toiminnan ryhmät. 

Eläinten vapautusliikkeen on oltava osa laajapohjaista vallankumouksellista liikettä joka tavoittelee eläinten, ihmisten ja maan vapautumista. 


seuraava sivu | paluu kansisivulle
Etusivu | Maan alta | Eläinoikeusvangit | Taustatietoa | linkit | Frontline